Asiakkuusvastaavana Prospectumilla


Olen Akseli Hietala, pian 30 vuotta täyttävä Asiakkuusvastaava/Account Manager Prospectumin Helsingin konttorilta. Työelämän ulkopuolella tärkein roolini on kahden pojan isänä toimiminen. Vapaa-aika muutoin kuluu ulkoilun, pyöräilyn, HBO-sarjojen sekä Atletico Malmin 3div. jalkapallojoukkueen takalinjoilla luutien.

 

Töissä Prospectumilla olen ollut kohta 6 vuotta. Oma urakehitys on tapahtunut ns. oman roolin sisällä; Vuosi vuodelta on ollut mahdollisuus tarjota laajempia kokonaisuuksia asiakkaille ja samalla omien asiakkaiden määrä on kasvanut. Tietyllä tapaa myyntityö on ajan kuluessa helpottunut, mutta samalla projektit ja hallittavat kokonaisuudet ovat monimutkaistuneet.

 

Omalta työuraltani Prospectumissa mieleenpainuvimpana aikana on jäänyt mieleen koronavirusepidemian saapuminen ja sitä seuranneet kuukaudet. Kevään toimettomuus ja epävarmuus vaihtuivat kuin lennosta todella vauhdikkaaseen syksyyn, jolloin monia isoja tapahtumia tehtiin ensimmäistä kertaa osittain tai kokonaan verkossa. Tuo vuosi oli kova mankeli, josta selvittiin onnellisina ja onnekkaina ulos. Isoimpana oppina tuosta vuodesta voidaan pitää sitä, että ei pidä jäädä tuleen makaamaan; Uutta tulee osata omaksua hyvinkin nopeasti tilanteen niin vaatiessa. Alalle tuo vuosi toi ilmiselvien muutosten lisäksi pysyvänä asiana nopeatempoisemman tapahtumien teko- ja suunnitteluprosessin.

 

Account Managerin roolissa Prospectumilla pääsee toimimaan joka vaiheessa asiakaspolkua mikä pitää homman mielenkiintoisena. Työaika kuluu asiakaspalavereissa, uusien projektien/asiakkuuksien hakemisessa sekä tapahtumatoteutuksissa. Jos asiakkuudet hoitaa hyvin niin monesti seuraava projekti/tapahtuma myy itse-itsensä. Koen että tarjoamamme palvelut ja sovellukset edustavat tapahtumien digitalisaatiota ja nykypäivää minkä takia asiakkaiksi valikoituu mukavia, toimintaansa kehittäviä ja uudelle avoimia organisaatioita ja persoonia. Myös itse joutuu koko ajan oppimaan tässä roolissa uutta, minkä näen ainoastaan vain hyvänä asiana.

 

Palkitsevimpia asiakassuhteita ovat ne, joissa on päästy asiakkaan kanssa yhdessä kehittämään tapahtuman konseptia, toimintamalleja ja osallistujakokemusta parempaan suuntaan. Käytännön tasolla tämä voi tarkoittaa vuorovaikutteisempaa tapahtumaa, enemmän lisäarvoa tapahtuman näytteilleasettajille, sujuvampaa tapahtumanhallintaprosessia tai esim. siirtymistä printatusta tapahtumaoppaasta mobiiliin vaihtoehtoon.

 

Prospectum on tarjonnut minulle paikan kasvaa asiakastyön, myynnin, projektityön ja tapahtumien raudanlujaksi ammattilaiseksi. Kehittyminen on ollut mahdollista, koska olen saanut vapauden ja vastuun toteuttaa työtäni omalla tavallani, toki tiettyjä reunaehtoja noudattaen. Mihin ikinä työurani minut johdattaakin tulevaisuudessa niin olen mieluummin isompi ratas pienemmässä koneistossa, kuin pieni ratas isossa koneistossa. Juuri nyt on hyvä näin.

 

 

Asiakkuusvastaavana Prospectumilla | Prospectum Oy

Error message

Unable to send e-mail. Contact the site administrator if the problem persists.

Error

The website encountered an unexpected error. Please try again later.